Aihearkisto: Yleinen
Sukujuhlassa julkistettiin seuran logo
Sukujuhla ja vuosikokous elokuussa 2022
Sairasten sukuseura ry:n sukujuhla ja vuosikokous pidetään kolmen vuoden välein ja tänä vuonna on niiden aika! Kokoonnumme Savonlinnan Spa Hotel Casinolle (Kylpylaitoksentie 7) lauantaina 13.8.2022 klo 11.00 alkaen lämpimän lounaan ääreen (hinta 19,50). Vuosikokous alkaa klo 12.00. Kokouksessa julkistetaan seuran logokilpailun voittajatyö. Sitten kuulemme uutta sukututkimustietoa, ennen kuin siirrymme Savonlinnan torin kautta matkustajasatamasta lähtevälle reilun tunnin kestävälle maisemaristeilylle Vip Cruise Oy:n laivalle (tarjoushinta 20,-).
Tule tapaamaan suvun jäseniä ja nauttimaan juhlasta!
Sukuseuran hallitus
Sukujuhla tulossa vuonna 2022
Vuonna 2020 sukuseuran hallitus toimi aktiivisesti, kuten se toimii myös vuonna 2021. Sen sijaan seuran kesätapahtumista päätettiin pitää välivuodet Covid-2019 -tautipandemian takia. Seuran hallitus edisti DNA-testausta sukuhaarojen selvittämiseksi ja pohjusti tulevaa toimintaa pandemian jälkeiselle ajalle.
Seuraava sukujuhla ja seuran yleinen vuosikokous järjestetään kesällä 2022 Savonlinnassa.
Maamme sukuseuroja kokoava Suku 2021 -tapahtuma järjestettiin 20.3.2021.
Alla on sukuseuran esittelyvideo, jonka on laatinut Ulla Silventoinen. Alempana on myös linkki, josta saa tietoa sukunimestä Sairanen.
Sukujuhla 2019
Sukujuhla ja vuosikokous pidettiin ensi kertaa Etelä-Karjalassa, Parikkalan Kägösessä 27.7.2019. Maittavan lounaan jälkeen sukujuhlan aluksi laulettiin Karjalaisten laulu ja lopussa kuultiin Jukka Sairasen runo Savusaunassa – olihan myös valtakunnallinen suomalaisen saunan päivä! Kävimme lopuksi tutustumassa historiarikkaaseen Koitsanlahden hoviin.
Seuran puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudeksi 2019 – 2022 valittiin edelleen Mikko Sairanen Savonlinnasta. Muut hallituksen jäsenet ovat Heikki Sairanen (Winnipeg), Jarno Skogman (Vantaa), Ulla Silventoinen (Lahti), Jukka Nokelainen (Kajaani) ja Sakari Sarkimaa (Espoo).
Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan: 10 euroa/vuosi, tai ainaisjäsenmaksu 100 euroa.
Sukukokous ja sukujuhla 27.7.2019
Sairasten suku kokoontuu sukukokoukseen ja sukujuhlaan Parikkalan Kägöseen lauantaina 27.7.2019 klo 12.00 alkaen! Ohjelmassa on omakustanteinen lounas, sukukokous, kahvit ja vapaaehtoinen opastettu tutustuminen Koitsanlahden hoviin.
Sukujuhlan yhteydessä pidetään arpajaiset, joihin tulijoita pyydetään tuomaan palkintoja.
Ilmoittautumiset sihteeri Maarit Hietalalle: niittysinisiipi(at)gmail.com
Lämpimästi tervetuloa tapaamaan suvun jäseniä, kokoustamaan sekä nauttimaan kesäpäivästä Etelä-Karjalassa!
Mikko Sairanen, sukuseuran puheenjohtaja
Sukukirja on loppuunmyyty
Kesällä 2016 julkaistu sukukirja ”Sairanen – suku Savo-Karjalasta” on loppuunmyyty. Kirjaa kohtaan tulee edelleen kyselyjä, joihin tällä ilmoituksella sukuseuran hallitus osaltaan vastaa. Kirjaa ei siis ole enää saatavilla.
Mahdollista sukukirjan jatko-osaa harkitaan tehtäväksi, jos saamme asiasta kiinnostuneita sukututkijoita. Puheenjohtajalle voi ilmoittaa halukkuuden tällaiseen tutkimistehtävään.
Kesätapahtuma 2018
Sairasten sukuseura tekee vierailukäynnin presidentti Pehr Evind ja Ellen Svinhufvudin kotimuseoon, joka on entisöity ja tänä kesänä avattu taas yleisölle. Kotimuseo Kotkaniemi sijaitsee Luumäellä. Vierailukäynti tehdään lauantaina 4.8.2018 alkaen klo 13.00. Kotkaniemessä on opastettu kierros, jonka sukuseura maksaa. Lisäksi on mahdollisuus nauttia kahvilan antimista omakustanteisesti.
Kohteesta voi katsoa lisää nettisivulta www.kotkaniemi.fi. Ilmoittaumiset tehdään 25.7.2018 mennessä rahastonhoitaja Sarille, puh. 050 341 4944 tai sähköpostilla
sari.suurinkeroinen(at)gmail.com
Tervetuloa kiinnostavalle vierailukäynnille sankoin joukoin! Terveisin hallitus.
Ja tässä jälkeenpäin tunnelmakuvia tapahtumasta:
Tule mukaan tekemään sukukirjan jatko-osaa!
Sukukirjan jatko-osaan tarvitaan sukututkijoita!
Sairasten sukuseura haluaa julkaista v. 2016 ilmestyneen sukukirjan jatko-osan, joka keskittyy puuttuviin sukutauluihin. Tarvitsemme sukututkijat vielä kahden alueen osalta:
-Kerimäki
-Rantasalmi & Sulkava.
Oletko kiinnostunut tällaisesta sukututkimustehtävästä, tai onko sinulla tiedossa joku henkilö, jota voisit ehdottaa tehtävään? Ilmoitatko siinä tapauksessa asiasta puheenjohtajalle, kiitos. Kirjoittajat voivat konsultoida toisiaan ja saada muutenkin tukea sukuseuran kautta tehtävään.
puheenjohtaja Mikko Sairasen sähköpostiosoite: develope(at)suursaimaa.com
Terveisin hallitus
Sukuseuran säännöt
SAIRASTEN SUKUSEURA RY:N SÄÄNNÖT
hyväksytty sukukokouksessa 2013
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Sairasten sukuseura ry, kotipaikka Savonlinna ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi.
2 § Tarkoitus ja toiminta
Sukuseuran tarkoituksena on selvittää ja tallentaa sukujen vaiheita ja historiaa, vaalia perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura pyrkii
– järjestämään yhteisiä kokouksia, sukupäiviä, retkiä ja muita toimintaan liittyviä tilaisuuksia
– keräämään ja arkistoimaan sukuja koskevaa tietoutta ja edistämään niiden julkaisutoimintaa
– pitämään luetteloa jäsenistä.
Toimintansa tukemiseksi sukuseura voi ottaa vastaan testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää keräyksiä ja arpajaisia. Sukuseura voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
3 § Jäsenet
Sukuseuran jäseneksi voi liittyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka hyväksyy seuran tarkoituksen ja säännöt sekä maksaa jäsenmaksun. Hallitus hyväksyy ja voi erottaa jäsenet.
Jäsenellä on oikeus erota sukuseurasta ilmoittamalla siitä seuran kokouksessa tai kirjallisesti hallitukselle.
Vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Sukuseuran hallitus voi myöntää vapautuksen jäsenmaksusta maksukyvyn heikentymisen perusteella.
Sukuseuran ainaisjäseneksi katsotaan jäsen, joka yhdellä kertaa suorittaa jäsenmaksun kymmenkertaisena. Hallituksen esityksestä voi vuosikokous kutsua seuran kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksusta. Sukuseuran jäsenluetteloa pitää hallitus.
4 § Hallitus
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan sukukokouksessa.
Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) ja enintään kuusi (6) muuta jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika (3 vuotta). Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta seuran sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide. Hallituksen kokouksista pidetään päätöspöytäkirjaa.
5 § Sukuseuran nimen kirjoittaminen
Sukuseuran nimen kirjoittaa seuran puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä seuran sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6 § Tilit
Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi ja toimikausi sukukokousten välinen aika. Tilinpäätökset tarvittavine asiakirjoineen sekä hallituksen vuosikertomukset on annettava toiminnantarkastajille tarkastettaviksi viimeistään kuukausi ennen seuran virallista sukukokousta. Toiminnantarkastajien lausunto on jätettävä hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen seuran virallista sukukokousta.
7 § Sukuseuran kokousten koollekutsuminen
Sukuseuran sukukokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisesti tai sähköisesti kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu seuran kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
8 § Sukuseuran kokoukset
Sukuseuran sukukokous pidetään joka kolmas vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun sukuseuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Sukuseuran sukukokouksessa on jokaisella edellisen vuoden jäsenmaksun maksaneella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.
Sukuseuran päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla.
9 § Vuosikokous
Sukuseuran sukukokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys
- Esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja toiminnantarkastajien lausunnot kyseiseltä ajalta
- Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksu seuraavalle toimikaudelle
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet (4-6)
- Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varahenkilöä seuraavaksi toimikaudeksi
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli sukuseuran jäsen haluaa saada jonkin asian sukukokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 § Sääntöjen muuttaminen ja sukuseuran purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja sukuseuran purkamisesta on tehtävä sukuseuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai sukuseuran purkamisesta.
Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran varat sukuseuran tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi, käytetään varat samaan tarkoitukseen. Sukuseuran arkisto on luovutettava kokonaisuudessaan Kansallisarkistolle tai maakunta-arkistolle.
****